Mulla, Hennulla ja Jennalla oli tänään leffailta. Valloitettiin
meidän yläkerta, heitettiin sohvapöydälle juustosarvet, karjalanpiirakat ja
neljät erilaiset keksit ja pistettiin Jaco Van Dormaelin ohjaama ja
käsikirjoittama Mr. Nobody pyörimään. Yksi kaveri oli suositellut kyseistä
leffaa ja satuin löytämään sen R-kioskin leffapoistomyynnistä pilkkahintaan
tänä keväänä. Leffakotelon muhittua parin kuukauden verran hyllyssä, oli siis
vihdoin ja viimein aika tutustua kyseiseen tapaukseen.
Niin. Totta kai kyseessä oli kahden ja puolen tunnin verran
tajutonta absurdiutta, järjettömyyttä, auki jätettyjä langanpätkiä ja ihan
älyttömän suuria kysymysmerkkejä, jotka valloittivat ruudun hurmaavalla
notkeudellaan ja monitahoisuudellaan. Kyllä siinä oli ihmettelemistä, että
kuinka leffan käsikirjoittajalla oli pysynyt mikään hallinnassa, kun juoni
tuntui rönsyävän joka suuntaan ja missään ei oikein tuntunut olevan mitään
pointtia..
Man: (looking
out over Mars) It doesn't look like there is much to do. I hope I brought
enough Sudoku."
Mr. Nobody kertoo tarinan Nemo Nobody –nimisestä miehestä,
joka 118 vuoden iässä valmistautuu maailman viimeisenä ihmisenä kuolemaan luonnollisen
kuoleman. Mies palaa muistoissa takaisin lapsuuteensa ja nuoruuteensa, joissa
on tuntenut kolme erilaista tyttöä. Elokuva käsittelee rinnakkaisia
todellisuuksia, joissa Nemolla on kussakin todellisuudessa suhde tytöistä
yhteen.
.jpg)
Nemo: There's
no life without you.
Anna: Go
slowly. I have to get used to it. I talked to you so much when you weren't
there, it's strange for me to talk to you for real.
Oma leffamakuni suosii vähän kajahtaneita leffoja. Mr.
Nobody olikin siis suuresti mun makuuni kaikkine omituisine yksityiskohtineen.
Leffassa oli avaruudessa lenteleviä polkupyöriä, filosofista dialogia ja
pohdintaa henkilön olemassa olosta, veikeää huumoria, paljon fysiikkaa ja
harmaita hiuksia aiheuttavia outouksia. Onneksi leffan loppu sitten vähän
selkeytti kokonaisuutta, ja oikeastaan loppuratkaisu tekikin elokuvasta ihan
mahtavan paketin. Pitäisi kyllä varmaan katsoa uudestaan, niin osaisi katsoa
leffaa jotenkin enemmän kokonaisuutena. Kyseessä tuntuu kyllä olevan sen sortin
elokuva, että sen monista tasoista ja runsaista yksityiskohdista löytää aina
jotain uutta vielä kymmenennelläkin katsomiskerralla.
"Before he
was unable to make a choice because he didn't know what would happen. Now that
he knows what will happen, he is unable to make a choice."
Leffan teema pyöri pitkälti valitojen ympärillä: sen, kuinka
yksi valinta saattaa johtaa seuraavaan ja kuinka toisinaan ei voisi edes
kuvitella, että jokin tapahtuma voisi poikia tietynlaisen lopputuloksen.
Luettiin Jennan ja Hennun kanssa leffan päätteeksi dvd-kotelosta filmistä
kirjoitettu artikkeli ja siinä sanottiin, että elokuva yritti havainnollistaa
sitä, että eihän oikeassakaan elämässä syy- ja seuraus-suhteet ole niin selkeästi
näkyvillä kuin suoraviivaisimmissa elokuvissa.
Joka tapauksessa kyseessä oli tosi hyvä leffa. Vähän tuli
turhauduttua välillä, kun kohtaukset pomppivat ja järki ei meinannut pysyä
perässä. Huumorilla höystettyä paketti oli kuitenkin miellyttävä seurata, enkä
kyllä itse ainakaan ehtinyt edes pitkästyä. Jared Leto oli sympaattinen
pääroolissa ja pidin siitä, että syvällisyyttä riitti. Vaikka se syvällisyys
väliin olikin sitä lajia, ettei sitä ihan tavallisella kesälomalaisen järjellä
tajunnut. :D
Kuvalähteet:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti