Mun eka polyvore-kokeilu kaikessa yksinkertaisuudessaan, jee!
Voi kuinka pelottavan lutusia voi ollakaan nuo
hinnaltaan kolminumeroiset vaatteet! Ehkä tässä pitää ottaa puikot
käteen ja västätä itte joku vähän kevyemmällä hinnalla varustettu sulosenvärinen
neuleyksilö.
Tajusin vasta tänään hyppärillä, että ei vitsi, mulla on seuraavaks mun elämän viimeinen matikan tunti lukiossa! Vitsi mikä fiilis, kun tajus et kaikesta siitä tuskasta, ymmärtämättömyydestä ja jennattelusta huolimatta mä oon kahlannu 10 kurssia sitä sadistimatikkaa, jonka valitsemista oon niin monet kerrat katunu! Okei, lyhyttä matikkaa joudun kestämään vielä parin kertauskurssin verran, mut se ei oo edes kestämistä verrattuna pitkän tunteihin, joilla hengästyy pelkästä kirjottamisesta.. Onhan siel tunneilla vaikkajamitä oppinu, ja looginen ajattelu kehittyny ja tsippidippidii, mut kyl musta on coolia et nyt on vihdoin pakolliset kurssit koetta vaille pulkassa. Jee!
Tää oli nyt kai oodi tai palopuhe pitkälle matikalle, saatte päättää itse oliko se puolesta vai vastaan, mua ei enää kiinnosta!
boney m - ma baker
she didn't care at all just didn't care at all
ps. Jos ottaa päähän, tee tsemppauslappu itelles, toimii :)
pps. Jos mietit mitä tuo täysin randombiisi tekee tuossa keskellä, et ole ainoa.
Ruotsintunnilla mun viereisellä ikkunalaudalla on jonkunnäköinen huonekasvi (mikälielajiltaan), jonka huomasin tehneen pieniä vauvalehtiä! Nyt silloiset vauvalehdet ovat jo aika isoja vauvalehtiä, mutta kasvissa on vielä yksi pieni vauvalehti, joka koettaa kovasti kasvaa suuremmaksi :3
siellä se on!
Olin tosi rebel ja kuvasin kännykällä kesken tunnin DD: P.S. Voisko joku kertoo tolle sateelle että se vois lakata ees yheks päiväks...
Tänään kun mä tulin koulusta, olin ihan loppuun kulunut: kaikki ahdisti ja olin kipee ja niistänyt nuhassani niin paljon, että päästä kahta kohtaa jomotti jatkuvasti. Musta tuntui, että kaikki kaatui päälle ja että mulla ei ole elämässä aikaa millekään muulle kuin opiskelulle ja että mitä järkeä on edes opiskella, kun en mä edes mitään opi, kun tarpeeksi aikaa vain ei ole. Väsytti myös ja ulkona oli harmaata eikä harmaa edes ole väri vaan joku mustan ja valkoisen väliin vangittu sekasikiö ja meidän uuden uunin piti olla kiertoilmalla varustettu, mutta sen ohjeissa sanottiinkin, että sinne saa laittaa vain yhden uunipellin kerrallaan ja koulun koneilla ei voinut tulostaa elokuva-arvostelua, joka piti palauttaa tänään ja lopuksi tajusin vielä neuvoneeni yhden jätkän ihan väärään paikkaan liikuntatunnille. Ei siis ihme, että otti päähän.
En tajua, mitä tavalliset ihmiset tekee, kun niistä tuntuu tuolta. Mä nimittäin panin kädet ristiin ja aloin rukoilla. Mä kysyin Jumalalta, että eikö se voisi etsiä mulle jotain piilopaikkaa, jonne mä voisin muuttaa asumaan ja missä mä voisin elää ihan yksinäni vaan Jumalan ja sen muiden lasten kanssa onnellisena elämäni loppuun asti. Ja sitten mä tajusin, että mokoma pyyntö on ihan absurdi ja ettei se koskaan voisi tulla toteutumaan ja että mä olen jumissa tässä maailmassa siihen päivään asti, kunnes Taivaan Iskä päättää ottaa mut tykönsä taivaan kotiin. Sit mä pyysinkin, että Jumala vois muistuttaa mulle, että mä en voi tehdä mitään yksin: että jos Hän ei ole mun kanssa joka askeleella, mä en missään voi ikinä onnistua. Mä pyysin, että Hän voisi opettaa mut turvautumaan kaikissa mun murheissa yhä vaan enemmän Jeesukseen ja että mä voisin heittää kaikki mun murheet hänen kannettavakseen (1.Piet. 5:7).
Tän jälkeen musta ei tuntunut vielä paljoa paremmalta. Mä söin pitsaa, jota iskä oli vastoin ohjeita tehnyt kahdella pellillä meidän feikkikiertoilmauunissa ja ihan hyväähän se oli. Äiti antoi mulle kylmägeelipussin, että mä voisin painaa sitä mun päätä siitä kohtaa, joka oli kipeä. Sitten mä rahtauduin takaisin omaan huoneeseeni jäätävän läksykasan ääreen ja kuitenkaan en tarttunut heti siihen fysiikankirjaan niin kuin olisi pitänyt. Sen sijaan mä huomasin Nuotan (=kristillinen nuortenlehti) uusimman numeron lojumassa siinä koulukirjojen vieressä. Aloin selailla sitä ja löysin sieltä jutun, jonka avulla etsittiin mielialaan sopivaa raamatunkohtaa. Rastitin kohdan, että kaikki mättää ja siitä seuraavaksi, että kaikki mun ympärillä ahdistaa ja että haluun pois täältä. Ja arvatkaapa vaan, millaisen kohdan se lehti valitsi mun mielialaani?
Herra, sinä olet minun voimani ja väkevyyteni,
pakopaikkani hädän päivänä!
(Jer. 16:19)
Oikeesti. Miten ihmeellisellä tavalla Jumala vastaakaan meidän rukouksiin! Mä tajusin, että eihän mun tarvitse minnekään laatikkoon muuttaa. Mun pitää vaan paeta Jumalan luo, Hänen Sanansa äärelle. Ja voi että, meillä oli nuortenilta perjantaina ja me puhuttiin siellä kasteesta ja vähänkö oon onnellinen, että mut on kastettu! Siinä mä olen saanut niin hurjan paljon: Jeesuksen ja pelastuksen ja Pyhän Hengen ja vanhurskauden ja luvan huutaa Jumalaa avuksi hädän päivänä! <3
When it feels like my dreams are so far
Sing to me of the plans that You have for me over again
Pikkuserkku tuli yökyläilemään koko viikonlopuks leipomisen, dataamisen, leffailun ja kuvaamisen merkeissä eli aikas luovaa toimintaa koko viikonloppu, etenkin lauantai kun oltiin +2 h kuvaamassa metässä. Tässä postauksessa esittelenkin lauantain kuvasaalista, pääosassa sienet, joita oli ihan hulluna, etenkin joissain kuvissa näkyviä vaaleanharmaita pikkusieniä oli varmaan satoja! Kahdessa vikassa kuvassa näkyykin yhdestä koskesta otettuja kuvia, jonne onnistuin kastamaan toisen tennarini kun koitin taiteilla kivien päällä :'D
(Lukijoiden toivomuksesta nyt sitten kerrottakoon, että otsikon numero viittaa syyssaapaslistan kohtaan 30, sivistä itseäsi.)
VAROITUS! Seuraavat valokuvat saattavat saada jonkun kuvittelemaan, että fysiikan opiskeleminen on kivaa. Koska kuvat antavat voimakkaasti todellisuutta vääristelevän kuvan tietyistä maailman realiteeteista, kehottaisinkin lukijaa harjoittamaan mediakriittisyyttä. Haluaisin muistuttaa, että valokuvien kyseisesestä oppiaineesta antama kuva on tässä tapauksessa täysin valheellinen. En myöskään suosittele kokeilemaan kuvissa näkyviä asioita kotioloissa, loukkaantumisvaaran uhalla (nimittäin henkisen ja aivoja mädättävän sairastumisvaaran).
No vitsivitsi :D Fysiikka voi toisinaan olla aika runollistakin - ainakin jos sytyttää tuikut palamaan ja opiskelee kynttilän valossa. Ja porkkanatikkujen dippaaminenkin Sweet chili -dippiin vähentää lukustressiä ihan kivasti. (Jees, tiiän - mut on aivopesty lukiossa täysin! :D)
Opiskeluviikonloppua täällä joka tapauksessa viettelen (<-- huomatkaa kaksoismerkitys! :D) ja ollaan kyllä jo aika hyvät kaverit tuon fysiikankirjan kanssa. Onneksi sitä voi aina välillä hullutella ja pukeutua oranssiin paitaan ja sinisiin farkkusortseihin ja dipata oransseja porkkananpalasia oranssiin dippiin sinisten tuikkujen äärellä sinioranssia fysiikankirjaa lukien. Kyllä tää arki osaakin välillä olla taiteellista! ;D
Oman puikkoihin koukuttumiseni aion aloittaa nyt, sillä kouluaamujen hyytävänkylmät bussinodotukset eivät oo kovinkaan kaukana ja monena tuollaisena aamuna oon kironnut tumppujen puuttumista ja sitä miks en oo saanut aikaseks tartuttua neulontainspikseen. Tänä syksynä aloitan lapasten teon jo ajoissa! Idea näihin lapasiin on jo viime vuodelta ja nyt saan vihdoin toteutettua sen. Ideasta annan sen verran vinkkiä että siihen liittyy eräs rakas harrastukseni, ja kyseisen lajin edustajia asustaa meilä tällä hetkellä 14 kappaletta...
Koska harjottelen tässä samalla känykällä bloggaamista, kucakin on otettu kännykällä eli ei ole kovinkaan hyvälaatuinen :D
Luin jostakin lehdestä, että syksy on säilömisen aikaa. Tällä lausahduksella kyseinen journalisti ilmeisesti halusi sanoa sitä, että sadonkorjuun yhteydessä mitä useimminkin pullotetaan, pussitetaan ja pakastetaan kaikkea, mitä näköpiiriin sattuu aina puolukoista ja kantarelleista mummin vanhoihin perintökirjoihin ja pikkuveljen risoihin kalsareihin (ainahan niitä voi nimittäin käyttää vaikka lattiarätteinä). :D
Oma 9-vuotias pikkuveljeni osallistui tähän syksyiseen säilömisintoon siivoamalla kirjoituspöytänsä laatikot. Tavarat hän järjesti lootiin aakkosjärjestykseen siten, että esimerkiksi v-kirjaimen kohdalle päätyi viherpihalehti ja p-kirjaimeen arkistoituivat pajunoksat. Kaikki ne tavarat, joille broidi ei keksinyt paikkaa, sen sijaan päätyivät säilöön suureen pahvilootaan huoneen lattialle. Että sellaista säilömistä täällä meillä. ;D
Kuten joku tarkkasilmäinen on saattanut jo huomatakin, meidän blogiin on ilmestynyt uusi välilehti. 50 syyssaapasta on osa blogin päivittäytymistä syksyisempään lookiin ja piakkoin olisi tiedossa jonkinmuotoista ulkoasunmuutostakin. Kesäkengät kun alkavat pikkuhiljaa kuralätäköissä käydä epäkäytännöllisiksi ja pitäisi ehkä pikkuhiljaa ruveta kaivelemaan uutta jalkinemallistoa tuolta varaston perukoilta...
Tänään mä en kuitenkaan ole säilönyt vielä kesäkenkiäni pahvilaatikoihin enkä siivoillut oikein muutenkaan, mitä nyt noita mielen vaatekaappeja järjestellyt. Oltiin äidin kanssa nimittäin tänään kirjafestivaaleilla hengailemassa ja kuuntelemassa kahta paneelikeskustelua ja katsomassa yhtä kirjallisuusaiheista näytelmää. Paneeli "eilen" käsitteli historiallisten kirjojen kirjoittamista ja "huomenna" taas oli enemmän tulevaisuusaiheisista dystopioista kirjoittavien scifikirjailijoiden keskustelu.
Vaikka molemmat paneelit oli ihan huippumielenkiintoisia, niin enemmän pidin tuosta scifiaiheisesta. Oon nimittäin ihan hulluna kaikkeen fantasiaan ja scifiin, ja älykästä keskustelua hyvästä aiheesta on aina ihan huippua kuunnella. Paneelissa nousi esille muun muassa sellaisia kysymyksiä kuin että mitä tulevaisuusaiheiset scifiromaanit voivat opettaa meille nykyhetkestä ja sitten siellä pohdittiin kliseitä, joihin scifi-ja fantasiateokset useimmiten sortuu. Ja sitten tietysti mulla on nyt kilometrin mittainen lista romaaneista, joita pitää lukea, kun kirjailijat puhui sekä itse kirjoittamistaan kirjoista että niistä, jotka on inspiroineet heitä, niin kiehtovasti, että jäin jo valmiiksi koukkuun. :D
Hannu Rajaniemi oli yksi niistä kolmesta kirjailijasta, jotka oli siinä jälkimmäisessä paneelissa. Äiti sitten osti mulle tuon kirjan ja mä sain siihen nimmarinkin! Wohoo! :D
