18 ei ole epäonnen luku edes amerikassa

18. halloween

Hyvää halloweenia, rakkaat saapastelijat! Tänään on se päivä vuodesta, jona meidän kaikkien Harry Potter -fanien tulee pukeutua mustaan ja itkeä syvään ja hartaasti James ja Lily Potterin kuolemaa ja Harryn orvoksi jäämistä. Pakollisen kyynelkanavoiden puhdistamisoperaation jälkeen voimme kuitenkin hylätä mieliemme surupuvut, kaivaa kurpitsat esiin ja kaivertaa lyhdyt laitettavaksi ovenpieliimme. Tai sitten voimme vain heittäytyä halloween-fiiliksiin, imeä itseemme vaikutteita jenkkielokuvista ja -televisiosarjoista ja haaveilla siitä, kuinka kivaa elämä olisi, jos mekin pukisimme täksi maagiseksi päiväksi talomme hämähäkinseitein ja pääkalloin, ja kaikki kulmakunnan ipanat kävisivät tunkemassa vessapaperia postilaatikoihimme, mikäli emme antaisi heille karkkia. (Toisaalta on mielenkiintoista huomata myös se tosiasia, että onhan meillä suomalaisillakin oma versiomme halloweenista pukeutumisriitteineen ja karkinkerjäämiskiertueineen - nimittäin pääsiäinen. Silloin tosin vessapaperit jäävät tunkematta postilaatikoihin...)

Koska halloween täällä Suomessa ei ole mikään iso juttu (muualla kuin Tiimarissa, joka on jo kuukauden verran pursuillut jos jonkinmoista luuranko- ja noitakrääsää), ainoa kokemukseni karkki vai kepponen -ipanasta on vuodelta porkkana. Olin itse silloin ehkä viidenvuoden ikäinen ja perheeni oli mummolassa. Ovelle ilmestyi yksinäinen, haamupukuinen lapsonen, joka tivasi "karkki vai kepponen?", eikä kukaan meistä amerikkalaisen tapakulttuuriin saloihin vihkiytymättömistä läsnäolijoista oikein ymmärtänyt, mitä kyseinen napero halusi. Näin jälkikäteen aateltuna tuo pikkuinen kummitus oli aika herttainen ilmestys - kuin väärälle mantereelle harhautunut eksynyt sielu. 

Näin vanhemmiten halloween ei ole alkanut kiehtoa kaupallisella tasolla, mutta teemajuhlat ovat aina kivoja ja se on pelkästään hauskaa, että kokoonnutaan mahdollisesti kavereiden kanssa yhteen syömään halloweenaiheisia herkkuja ja pukeudutaan teemaan sopivasti. En voi kutsua itseäni mitenkään suureksi halloween-intoilijaksi, enkä sanoisi juhlistavani sitä millään tavalla (koska en tajua, mitä sillä juhlistetaan), mutta pilke silmäkulmassa voi mielestäni aina leikkiä yhden pienen hetken ajan lasta, pistää itse askarrellut hämähäkkipinnit hiuksiin ja verenpunaista huulipunaa huuliin. ;)

Halloweenia on käsitelty monella tavoin elokuvissa ja yksi ehkä mainioimmista, halloweenin ja joulun veikeällä tavalla yhdistävä Tim Burtonin elokuva on Painajainen ennen joulua. Seuraava kappale on yksi tuon elokuvan hurmaavimmista. Tuon originaaliversion kuunneltuanne voitte sitten kuunnella tuosta nuo pari coveria. Erityisesti tuo jousilla soitettu on mielestäni upeaa kuunneltavaa! (Sama kvartetti on tehnyt paljon ihan mahdottoman hienoja covereita muistakin kappaleista! Oikeesti, nää heput on tehnyt coverin melkein joka ikisestä mun lempibiisistä! <3)

Nightmare Before Christmas: This Is Halloween

I'm the "who" when you call, "Who's there?"

I'm the wind blowing through your hair

I am the shadow on the moon at night

Filling your dreams to the brim with fright

(Nightmare Before Christmas: This Is Halloween)

Panic! At the Disco: This Is Halloween

Vitamin String Quartet: This Is Halloween

Halloweenissa on mielestäni ennen kaikkea kyse huumorista - siitä että kujeillaan, palataan hetkeksi lapsen tasolle ja hullutellaan. Kun nyt olette tulleet tutuiksi tuon This Is Halloween -biisin kanssa, haluan esitellä teille ehkä parhaan kyseisestä biisistä koskaan tehdyn parodian. Hillywood Show'n sisaruksien osaamista ja huumorintajua ei vain toisinaan voi lakata ihmettelemästä!

Hillywood Show: Gagaween

Jos haluatte fiilistellä vielä lisää halloween-teeman äärellä, niin monien televisiosarjojen erikoisepisodien käsikirjoituksiin on aiheesta kirjoitettu. Tässä muutamia, jotka kannattaa katsoa:

- Täydelliset naiset, 4x06: Now I Know, Don't Be Scared
- Buffy - vampyyrin tappaja, 2x06: Halloween
- Buffy - vampyyrin tappaja, 4x04: Fear, Itself
- Vampyyripäiväkirjat, 2x07: Masquerade
- Pretty Little Liars, 2x13: The First Secret
- Pretty Little Liars, 3x13: This Is a Dark Ride
- Greyn anatomia, 4x5: Haunt You Every Day

Nuo ovat siis vain sellaisia, jotka olen itse nähnyt ja joita voin suositella. Wikipedia toki antaa mittavammankin listan jaksoista, joiden tapahtumat kietoutuvat halloweenin ympärille. Pakko nyt kuitenkin vielä mainostaa, että nuo Buffy-episodit on kyllä ihan hullun hyviä yksittäisinä tv-sarjajaksoinakin, eivät ainoastaan halloween-spesiaaleina, ja jos halloweenista nyt satutte enemmänkin intoutumaan, niin noiden kahden jakson kautta tähän amerikkalaisten hullutukseen on ihan hyvä lähteä tutustumaan. ;)

PS. Hii, huomenna alkaa NaNoWriMo! (lukekaa projektista lisää osoitteessa nanowrimo.org) Koska mulla tulee luultavasti oleen aika kiireistä mun romaanin kirjoittamisen kanssa, niin todennäköisesti en hirveästi ehdi postailla tänne.. Jätän tän paikan siis aikalailla noiden bloginpitäjäkolleegoideni hyvään huolenpitoon! Nähdään siis kuukauden päästä! ;D

Kirjallisuuskerhon kokoontuminen numero 31

31. käy ihmisten ilmoilla

Me oltiin äidin kanssa eilen käymässä Helsingin kirjamessuilla. Tai ehkä ”käymässä” antaa tapahtumasta vähän virheellisen kuvan, koska hengailtiin siellä tosi asiassa lähes kahdeksan tuntia. Noiden tuntien aikana käytiin kuuntelemassa muun muassa neljä puolentunnin mittaista paneelia ja kirjallisuuskeskustelua ja bongattiin muun muassa Tarja Halonen ja Sofi Oksanen. Erityisen mielenkiintoista oli seurata keskustelua, jossa kolme dekkarikirjailijaa keskusteli siitä, mikä tekee ihmisestä rikollisen. Vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään psykologinen analyysi, eikä asiaan ehditty puolessa tunnissa kamalan syvällisesti paneutua, niin kirjailijat esittivät tosi oivaltavia näkemyksiä rikollisista, dekkareista ja siitä, mikä ihmisiä dekkarikirjallisuudesta kiehtoo.

Erityisen hurmaava oli mielestäni Pirkko Arhipan esittämä ajatus siitä, että dekkarit kiehtoisivat ihmisiä muun muassa siitä syystä, että ne ovat aikuisten satuja. Ne käsittelevät usein hyvän ja pahan kamppailua ja lopussa yleensä hyvä voittaa pahan. Silti sama nainen esitti ajatuksen siitä, että pahuus ei kuitenkaan ole romaaneissakaan yksipiippuinen juttu, vaan uhri ei aina ole se kaikkein syyttömin ja syyllinen ei ole aina kaikkein syyllisin. Minua kiehtoi myös ajatus siitä, että todellinen syyllinen niin romaaneissa kuin oikeassakin elämässä saattaisi loppujen lopuksi olla se, jonka syytä on, että syyllisestä on tullut syyllinen: yhteiskunta, joka on pakottanut syyllisen rikokseen, sosiaaliset suhteet, kasvatus tai jokin muu vastaava tekijä.

Vaikka Arhippa onkin jo lähes 80-vuotias ja en tiennyt hänestä yhtään mitään ennen eilistä, tykästyin todella paljon hänen tapaansa esiintyä. Pidin siitä, että hän teki erittäin teräviä havaintoja ja että hänellä oli tervettä pilkettä silmäkulmassa. Pitääpi varmaan tässä lähitulevaisuudessa kaivaa jostakin kirjastojen kätköistä jokin hänen kirjoittamansa kirja. ;)

Pirkko Arhippa toisena vasemmalta katsottuna

Sofi Oksasta oli kuuntelemassa niin monta ihmistä, että me ei edes päästy
istumaan ja nähtiinkin nainen vain skriinille heijastettuna. 

Palatakseni tuohon ajatukseen, että dekkarit ovat aikuisten satuja, niin olen kuullut sanottavan saippuasarjoista samaa. Niissähän on usein jos jonkinlaista vastoinkäymistä henkilöiden onnen tiellä, mutta loppuratkaisu on silti onnellinen. Itse en niinkään ole dekkari-ihminen (mikä on ehkä vähän outoa, koska lapsena olin täysin vakuuttunut siitä, että minusta tulisi isona etsivä), mutta saippuasarjasadut uppoavat itseeni kyllä kuin kuuma veitsi jäätelöön! Toisaalta vannoutuneena fantasianystävänä perussadutkin ovat mielestäni ihania. Suomessakin alkoi tänä syksynä sellainen televisiosarja kuin Once Upon a Time, jossa sadut kietoutuvat todella lumoavalla ja nokkelalla tavalla yhteen. Huolimatta hivenen melodramaattisuuteen taipuvaisia näyttelijäsuorituksia, pidän sarjasta ja suosittelen sitä, mikäli sadut yhtään kiehtovat.

Kirjamessujen yhteydessä Helsingin messukeskuksessa oli Art Forum –tapahtuma, jossa oli esillä ihan mahdottoman paljon mielikuvitusta kiihottavia taideteoksia. Kirjoittamista rakastavana ihmisenä pyrin keräämään inspiraatiota omiin teksteihini kaikesta mahdollisesta ympärilläni ja nämäkin taideteokset antoivat ajatuksille siivet. :)

Pakko vielä mainostaa, että eilen käytiin äidin kanssa syömässä Messukeskuksen Café Balconyssa jättiläisuuniperunoita broilerikastikkeella. En ole mikään suuri perunafani, mutta tuo eilen syömäni peruna oli kyllä jonkinmoinen perunoiden kuningas kaikessa maukkaudessaan! ;D

vielä 49 minuuttia lomaa jäljellä!

49. rentoudu

Kivillä kiipeilyä, Maarianhaminan risteily, unelmashoppailua, ussan tenttimistä, pitsatalkoot, Harper’s Islandia (hrrr!), nuortenilta, Disney-leffamaraton, Tuulen varjoa, ihan liian monta domino-keksiä, skräppäämistä, serkkujen kanssa puuhailua, ihanat kaverit, ihana perhe ja ihana elämä: Takana on 209 tuntia syyslomaa ja mulla ei kyllä olisi mitään sitä vastaan, että loma jatkuisi vielä toisen mokoman! :D On ollut niiin hyvä loma. Ja mä opin raja-arvonkin, joka vielä viime torstaina tuntui ihan täydeltä kiinankieleltä! ;)

Tuolla syysloman alun juhlistuspostauksessa mainitsin jotain keltaisen syystakin ostamisesta. Sitä ei kuitenkaan tullut hankittua, koska sen jälkeen, kun mä olin löytänyt täydellisen Globe Hopen laukun laivalta ja supersuloiset Blendin farkut ja Vero Modan keltaisen pitsipaidan paikallisista kaupoista, musta ei enää tuntunut kauheen järkevältä shoppailla uutta syystakkia… ;D

Kiipeilin kivillä, jotta sain kuvautettua noi farkut ja laukun. Farkut nyt ei ehkä ihan täysin pääse kunniaansa tässä kuvassa, kun niissä olevat koristeet ei näy, mutta eikö vaan ookin über söpö laukku?! Mä oon ainakin ihan rakastunut!

Kuten tuolla mainitsin, oon lukenut nyt lomalla Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo –nimistä kirjaa. Kaikki te, jotka ette ole lukeneet sitä: lukekaa. Tää ei ole pyyntö vaan käsky. Oikeesti. Paras kirja piiiitkään aikaan! <3 Nyt lopetan ja meen lukeen sitä. Teidänkin pitäisi. Ihan tosi. 

Viisi kaverusta (joista yksi oli yhden pikkuveli)

5 tee jotakin, mikä jäi kesällä tekemättä

Mikä oli lempielokuvasi tai -lastenohjelmasi pienenä? Mikä leikki oli ehdottomasti ylitse muiden? Mikä laulu herättää sinussa lapsuudenmuistoja? Välillä on kiva pysähtyä muistelemaan lapsuusaikoja ja kaikkea sitä, mitä silloin tuli tehtyä: kuka heitti kepin pisimmälle maanvalloituksessa tai miten hauskaa olikaan viettää päivä Puuhamaassa perheen kanssa. Tähän teemaan mekin uppouduttiin tällä viikolla, kun kaivauduttiin sohvan syövereihin Disney-leffamaratonin merkeissä.

Miten nostalgista onkaan lauleskella mukana leffoissa olevien biisien tahdissa ja asettua taas lapsen tasolle (ihan niin kuin me ei muutenkin vielä oltais :D)! On myös mielenkiintoista tajuta, kuinka erilaisilta ne tuntuvatkaan näin vanhemmalla iällä katsottuina - Lumikki oli yllättävän hidastempoinen, ja Mulan taas paljon hauskempi kuin muistinkaan.

Nostalgioinnin rinnalle mahtui myös hippasen uusia kokemuksia ja sivistystä. Leffapinossa oli niin tuttuja leffoja kaikille kuin pari uuttakin tuttavuutta, mutta eniten ehkä hämmästyttää se, miten moni meistä on onnistunut välttymään Leijonakuninkaalta?! :D Nooh, nytpähän tuli sekin sitten katottua. Olihan se ihan hyvä, mutta aika surullinen myös - tuli siinä ihan tippa linssiin muutaman kerran :(

Ilman ruokaa tästä kymmenen tunnin rupeamasta ei millään oltaisi selvitty, ja siitä iso kiitos kuuluu Ullalle perheineen! Riisipuuro, pizza ja popcornit sopi ihan mahtavasti täyttämään meijän pohjattomat vatsat ;)

Hakuna matata
Sana ihana on

Hakuna matata
Kertoo kohtalon

Ei huolen häivää
Päivä on huoleton

Filosofiaa
Näin on se vaan
Hakuna Matata

(Leijonakuningas)

sananvapaudesta kymmenellä sanalla

10. ole syvällinen

Oon viime aikoina miettinyt tosi paljon sananvapautta. Luin viime jaksossa koulua varten kirjan Vuonna 1984. Se on oman genrensä klassikko ja sitä voisi pitää yhtenä dystopioita kuvaavien kirjojen esi-isistä (ootteko muuten huomannut, että nykyään tosi monet scifi-kirjat kuvaa nimenomaan tulevaisuudenyhteiskuntia, joissa asiat ovat menneet päin mäntyä: miettikää nyt vaikka Nälkäpeliä, Tarkoitettua tai Ensimmäistä siirtokuntaa!).

Kirjassa maailma on jakautunut kolmeksi supervaltioksi, joissa kaikissa on vallalla yksi puolue, jonka sana on  ehdoton totuus. Entisessä Britanniassa, jonne kirjan tapahtumat sijoittuvat, kaikki Ingsoc-puolueen vastaiset teot ja jopa ajatukset ovat rikollisia. Miehen ja naisen välinen rakkaus on kiellettyä - ainoastaan rakkaus Puoluetta ja sen henkilöitymää, Isoa Veljeä, kohtaan on sallittua. Jotta kukaan ei poikkeaisi ruodusta, Puolue valvoo jokaista kansalaistaan taukoamatta - ja jos joku erehtyy tekemään ajatusrikoksen, hänet häivytetään vähin äänin ja pahimmassa tapauksessa manipuloidaan pyörtämään omat ajatuksensa, kieltämään ne vääriksi ja aivopestään omaksumaan yleisesti hyväksytty, Puolueen näkökanta ajatuksiin.

Viime viikonloppuna katsomani Good Bye Lenin (hui kun oli muuten huisin mahtava leffa! ja siinä oli muuten kanssa tuo kappale, jota viime postauksessani mainostin Amélien soundtrackiltä! aikas hassu sattuma! :D) pisti taas ajattelemaan. Leffassa elettiin sosialistisessa DDR:ssä ja aivan elokuvan alkumetreillä leffan päähenkilö osallistui järjestelmän vastaiseen mielenosoitukseen, jossa ihmiset vaativat muun muassa sananvapautta. Kohtaus päättyi siihen, että poliisi ihmestyi paikalle ja väkivaltaisesti keskeytti mielenosoituksen. Ymmärsin, että jo se, että sananvapautta voi vaatia, edellyttää sananvapautta.

Meillä Suomessa asiat nyt on edes jonkinlaisella tolalla. Sananvapaus on kirjattu YK:n ihmisoikeuksien julistukseen ja jokaisen suomalaisen perustuslakiin kirjattuihin oikeuksiin lukeutuu oikeus ilmaista ajatuksiaan ja mielipiteitään niin kauan, kun ne eivät loukkaa toisen ihmisen kunniaa tai kiihota toista kansakuntaa tai yksilöä vastaan. Silti meilläkin on joitakin asioita, joista ei saa puhua. Esimerkiksi luomisoppia ei saa edes ehdottaa vakavasti otettavaksi asiaksi - ainoastaan evoluutiousko voidaan hyväksyä (eikä ketään tunnu haittaavan, että  kyseisessä teoriassa on enemmän reikiä kuin Emmental-juustossa).

Mielestäni sananvapauden rajottamista on kaikki sellainen toiminta, jonka päämääränä on saada ihmiset toimimaan samalla tavoin, pyörtämään omat mielipiteensä ja ajattelemaan yhden ainoan kaavan mukaan. Nuoriso ja erityisesti yläasteikäinen teinipopulaatio on tuntunut ymmärtäneen tämän käyttäytymismallin erityisen hyvin: yläasteella kun kaikkein suurin pyhäinhäväistyis tuntui olevan ruodusta poikkeaminen - se että näytti erilaiselta kuin muut tai vahingossa erehtyi ajattelemaan omilla aivoillaan. Toisaalta yhteiskunta tuntuu toisinaan jopa vaativan kansalaisilta yhteneviä näkemyksiä tietyistä asioista: mitä nyt sellaisistakin kansankirkkoa kuohuttaneista aihepiireistä kuin sukupuolineutraalius ja naispappeus.

Muottiin sopiminen on toisinaan vaan niin vaikeaa. En mä ainakaan osaa niellä kyseenalaistamatta kaikkea sitä höttöä, mitä koulussa kuulee. Ensinnäkin koko ajatus siitä, että ihminen olisi eläin, on ihan naurettava. Koko väite loukkaa ihmisarvoa, omaani ainakin. Mikä eläin kykenee tekemään eettisiä päätöksiä? Millä eläimellä on sielu? Mikä eläin kykenee abstraktiin ajatteluun?

Musta tuntuu, että en mä kritisoi niinkään paljon sellaisia ihmisiä, jotka ajattelee kanssani eri tavalla. Olisihan se hienoa, jos kaikki voisivat vain ajatella kaikista moraalisista, esteettisistä tai metafyysisistä kysymyksistä samalla tavalla kuin minä, mutta kyllä mä tajuan, että se on aikamoista utopiaa. Enemmän mua ärsyttävät ne ihmiset, jotka eivät koskaan ajattele itse. Ne, jotka vain kulkevat massan mukana, eivätkä koskaan pysähdy kysymään: ajattelenko minä näin oikeasti, osaisinko perustella mielipiteeni, uskonko minä tähän vain siksi, koska kaikki muutkin uskovat - etten vain erottuisi joukosta kummajaisena?

Joskus mun tekisi vaan mieli ravistella niitä kaikkia ihmisiä, jotka on manipuloitu ajattelemaan ainoastaan yhden mallin mukaan, ihmisiä jotka ei kykene näkemään oman ahtaan maailmankatsomuksensa ulkopuolelle, ihmisiä jotka tekee päätöksiä ainoastaan hyväksyttyjen normien rajoissa. Ongelma lienee siinä, että ihminen on perusluonteeltaan laiska. Kuka nyt jaksaisi vaivautua ajattelemaan, kun voi vain mennä sieltä, missä aita on matalin - sieltä, minne on tasoitettu valmis, yhteiskunnan hyväksymä, tieteellisesti korrekti ja uskonnollisesti neutraali tie. 

Asia nyt vain on niin, että maailma on vaikea, maailma on julma. Ne, jotka kulkevat vain massan mukana mitään itsenäisesti ajattelematta, ovat loppujen lopuksi henkisesti kuolleita. Ironia piilee kuitenkin siinä, että niitä, jotka tahtoisivat tietää totuuden, kyseenalaistaa ja olla rajoittumatta yleisesti hyväksyttyihin teorioihin, ei oteta vakavasti. Toivon, että tämä pilkka vielä joku päivä sattuu omaan nilkkaan.

salasanana syysloma ja 49 tapaa nauttia siitä

49. rentoudu

Hihii, arvatkaapa mitä tänään tapahtui? SYYSLOMA alkoi! Huh kun tätä on odotettu ja kuitenkaan en oo edes täysin vielä sisäistänyt, että tää syksy on mennyt näin naurettavan nopeasti. Vastahan tässä voivoteltiin sitä, että piti mennä kesäloman jälkeen kouluun! :D Toisaalta vaikka pääkoppa ei välttämättä tajuaisikaan ihan vielä, että tässä olisi nyt loman paikka, niin kroppa on kyllä sen todellakin huomannut: tällä viikolla olen ollut ihan naurettavan väsynyt ja nukkunut vähintään puolitoista tuntia tavallista enemmän joka yö. ;)

Ruotsin maikka oli niin kultainen, että päästi meidät tänään koulusta 18 minuuttia ennen tunnin päättymistä. Tietysti siinä kävi sitten niin, että jos olisi päästänyt vielä kaksi minuuttia aiemmin, mä olisi ehtinyt bussiin, mutta tällä aikataululla en sitten ehtinytkään. Niinpä mulla oli mahtavat 55 minuuttia aikaa ennen seuraavan bussin lähtöä aikaa hengailla kaupungilla. On se kivaa asua syrjäseudulla!

Joka tapauksessa ylimääräinen kaupungillahengaustunti oli ihan jees homma sen jälkeen, kun tajusin, että mähän voisin lampsia kirjastoon lainaamaan kasan Disney-leffoja mun syyslomalle sijoittuvaa Disney-leffamaratonia varten. Lisäksi oli tarkoitus lainata myös Matrix, koska mulla alkoi tällä viikolla filosofian ykköskurssi ja psykologian kolmoskurssi ja jo kolmesti olen tullut noiden kurssien puitteissa tullut spoilatuksi kyseisen leffan juonesta. Ajatus siis oli, että katsoisin leffan mitä pikimmiten, että pysyisin kartalla siitä, mihin mahdollisesti tulevillakin tunneilla viitataan ja etten nyt vain kuulisi loppuratkaisuakin ennen kuin olen kysesieen leffaan ehtinyt tutustua. ;9

Siinä kävi kuitenkin sitten niin, että kirjastossa ei ollut sellaisia Disney-leffoja, joita meillä ei kotona jo ennestään olisi ja Matrixistakin löytyi vain kaksi jatko-osaa. Noo, koska mä olen improvisaatiokykyinen tyttö, mä nappasin hyllystä Kummisedän, Nuoren kapinallisen ja Goodbye Leninin. Kaikki kolme leffoja, jotka löytyivät kirjasta ”501 elokuvaa, jotka on nähtävä edes kerran eläessään”, jonka myös lainasin. Saas nyt sitten nähdä, kuinka monta hyvää leffaa tässä loman aikana tuleekaan kaiken kaikkiaan katseltua.. Hih! ;)

Muita syyslomasuunnitelma ja –unelmia mulla? Oi, kyllä toki! Ensi viikon perjantaina meillä on nuortenilta ja tiistaina meidän perhe suunnistaa päiväristeilylle Maarianhaminaan. Uskonnon kolmoskurssia pitäisi alkaa tenttiä, matikan viimeisimmällä tunnilla en tajunut hölyn pölyä (osittain saattoi johtua siitä, että tulkkasin meidän matikanmaikan vitsejä australialaiselle vaihto-oppilaalle ;D) joten sitä voisi ehkä yrittää ymmärtää, kavereiden kanssa voisi keksiä jotakin ylisiistiä, jonkun kirjan voisi lukea ja mun tän marraskuun NaNoWriMoa suunnitella (siitä projektista lisää tässä joskus lähiaikoina). Sitten voisi syödä ihan liikaa kaikkea hyvää, nukkua pitkään, valvoa liikaa, shoppailla itselleen keltaisen syystakin, hyppiä lehtikasoissa, piirrellä sateelle varjoja ja keittää kupin kuumaa teetä. Hii, voi että kun tulee hauska loma! :D

PS. Oon ihan rakastunut meidän koulun vieressä olevaan hautausmaahan. Se on sellainen ikivanha, jonne on haudattu 1800-luvulla kuolleita ihmisiä ja nää tähän postaukseen liitetyt kuvat on siis otettu sieltä. Sille puolestaan, miksi mä muokkasin nää kuvat punaisiksi, ei kyllä sitten olekaan mitään järkevää syytä… Kai muhun vaan iski joku random taiteellisuuspuuska. :D

Viime lauantaina mä istuin tuolla hautausmaalla penkillä ja kattelin, kun vaahteroista tippui niitä siemeniä, joita lapsena kiinniteltiin neniksi. Pudotessaan ne siemenet oli ihan superupean näköisiä, kun ne kieppui ilmassa kuin jotkut fantasiamaanhyönteiset! Vähänkö oli taianomainen fiilis, kun sellaiset maagiset ötökät vaan lenteli ympärillä! ;D

PPS. Löysin kirjastosta myös Amélien soundtrackin. Leffa on maailman sympaattisin ja sit se musiikki on kans supersöpöä! Voi, kuunnelkaa ihmeessä tuo kappale tuosta alta!

Yann Tiersen: Comptine D'un Autre été L'après-midi

PPS. Ihan parasta, rentouttavinta, huipuinta, mahtavinta, ylisiisteintä SYYSLOMAA ikinä! (siis kaikille niille, joilla se tänään alkoi)

PPPS. Ei mulla enää mitään asiaa ollut, mut halusin vaan sanoa, että jälkikirjoitukset on kivoja ja eikä elefanttiallerigaa kannata pelätä. ;)

10 hetkeä, jotka eivät naurata

10. ole syvällinen

                                                        regina spektor - laughing with

 No one laughs at God in a hospital
No one laughs at God in a war
No one’s laughing at God
When they’re starving or freezing or so very poor

No one laughs at God 
When their airplane starts to uncontrollably shake
No one’s laughing at God
When they see the one they love, hand in hand with someone else
And they hope that they’re mistaken

But God can be funny
At a cocktail party when listening to a good God-themed joke, or
Or when the crazies say He hates us
And they get so red in the head you think they’re ‘bout to choke
God can be funny,
When told he’ll give you money if you just pray the right way
And when presented like a genie who does magic like Houdini
Or grants wishes like Jiminy Cricket and Santa Claus
God can be so hilarious
Ha ha

No one’s laughing at God
When they’ve lost all they’ve got
And they don’t know what for

No one laughs at God on the day they realize
That the last sight they’ll ever see is a pair of hateful eyes
No one’s laughing at God when they’re saying their goodbyes

No one’s laughing at God
No one’s laughing at God
No one’s laughing at God

We’re all laughing with God 

Tää biisi on melkein kuin mun ajatuksista, joiden oikeestaan tajusin olevan olemassa vasta, kun kuulin tän ekaa kertaa. Oon kai ollut tietonen mun mielipiteistä kyseisestä aiheesta ennen tätä biisiäkin, mut nää sanotukset vaan kasas mun ajatukset tavallaan yhteen. (Tiedän et tollasta sanaoksennusta voi olla raskas lukee ja mä yritinkin kasata siihen vaan sen verran mikä kiteyttää koko biisin idean, mut kuten näkyy en onnistunu siinä kauheen hyvin:D Toivottavasti kuitenkin jaksoitte lukee ne edes osittain:)

Tähän alkuun on pakko sanoa, että en halua mitenkään moralisoida, koska tiedän et syyllistyn itekin seuraavaan aivan varmasti, tarkoitus oli vaan kasata ne ajatukset tähän, mitä toi biisi herätti.

Laughing with toi mulle oikeestaan mieleen kahdenlaisia eri ajatuksia. Tää eka ajatus liittyy siihen, kuinka tilanne muuttaa ihmistä tosi paljon. Joidenkin ihmisten seurassa jostain asiasta puhuu negatiiviseen sävyyn ja toisten seurassa taas saman asian suhteen kallistuu kuitenkin hyväksyvyyden puolelle. Ehkä se on sit jonkinlaista tarvetta miellyttää toista. Mun mielestä tän kappaleen eri tilanteet kuvaa just hyvin sitä, kuinka erityisesti Jumalasta puhuttaessa on ehkä vaikee tuoda esille mitä mieltä asiasta on. Toisinaan ehkä ajelehtii vaan massan mukana tai toisinaan mielipiteiden ilmasu jää vaan värittömälle tasolle, kun ei haluta muiden tietävän mitä mieltä aiheesta on. Ehkä ei tiedä itsekään tai ainakaan ei ole varma siitä. Yleensä siihen, että uskaltaa alkaa puhua tällasista asioista, tarvii joltain toiselta ihmiseltä vahvistusta, ikäänkuin tunteen siitä, et mä en oo yksin "tällä puolella" ja mä tiedän et joku tukee mua. Sillon uskaltaa paljon helpommin alkaa puhua uskonasioista ja kertoo omista mielipiteistään.

Toisaalta tää biisi kertoo mun mielestä myös siitä, kuinka Jumala koetaan toisina hetkinä täysin korvaamattomana, mut toisina hetkinä sen tärkeys unohtuu. Kaikkivoipaisuuden tunne omassa mielessä kasvaa niin suureks, et hyvinä hetkinä aattelee, et kyllä mä pärjään ja selviän kaikesta. Eletään vaan menemään, eikä tajuta olla kiitollisia juuri mistään ja odotetaan kaikelta kokoajan vaan enemmän. Mut heti kun tulee vaikeeta, niin oma suuruus ikäänkuin katoaa, ja huomataankin ettei tässä ilman apua selvitä. Jos joskus, niin yleensä silloin pyydetään apua Jumalalta. Se on tottakai tärkeetä, mutta pointti tässä sepustuksessa oli, et mun mielestä on äärimmäisen tärkeetä myös muistaa, et Jumala on olemassa niinä hyvinäkin hetkinä elämässä, eikä sen sillon tarvitse olla pelkkä vitsi jossain partyissa tai lahjoja jakeleva ukkeli, joka tekee mitä pyytää kunhan vaan pyytää oikein. Tällaisina ajatuksina ja mielipiteinä kuulee puheet Jumalasta usein ilmaistavan, vaikka sen sijaan ois aivan tajuttoman hienoa kuulla mitä hyvää sulle on annettu ja mitä mahtavaa vaikeuksista huolimatta sun elämässä on tapahtunu.

Jos et jaksanut tuota kilometrin pituista tekstinpätkää lukea, niin oikeastaan sen kaiken voi kiteyttää yhteen Ullan oivaltavaan ajatukseen:

Kaikki suuri alkaa oman pienuuden myöntämisestä.

37 tanssijaa 2x8 vesipisaralla höystettynä

2. valoa pimeässä
8. ole ninja/supersankari/prinsessa/saapas
37. ruska <3

Viime perjantaina (köhköh, mites mä vasta nyt postaan..?) oltiin Hennun kanssa Hämeenlinnan torilla kattomassa Sibelius-fantasiaa, konserttia jossa on sikana kuorolaulajia, tanssijoita ja nosturilla ilmassa soittava pianisti. Eipä voi kyllä muuta sanoa, kun että upeehan se taas oli! Pimee syysilta, paljon ihmisiä, eri värisiä valoja ja tunnelmallista laulua... Vau!

Pari päivää sitten oli aika masentunu olo, kun oli satanu niin monta päivää putkeen eikä oikein huvittanu lähtee pihalle. Saatiin kuitenkin Saran kanssa aikaseks lähtee kuvaamaan, vaikka satokin vettä - sateenvarjot vaan mukaan ja menoks! Pihallakin vielä epäröitiin ja suunniteltiin jo menevämme vaan käveleen joku pieni lenkki, mut sit törmättiin ihanan keltaseen vaahteraan ja sen jälkeen löydettiinkin ittemme ties mistä puiden seasta ja sienien keskeltä - puoltoista tuntia siinä ihan vierähti! Vähän me myös ninjailtiin peltotieltä löytyneessä puulaatikossa, siitä pari kuvaa lopussa ;)

28 unelmaa vaihtoehtoisista todellisuuksista

28. haaveile

Joskus mä toivon, et mun elämä olisi niin kuin elokuvissa:

Että mä voisin rakastua kirjailijaan ja juoda aamukahvit joka aamu paikallisen korukaupan kulmalla niin kuin Audrey Hepburn Aamiaisessa Tiffanylla.

Että mä voisin voittaa suuren tanssikilpailun ja lähteä palkintorahojen turvin opiskelemaan elokuvia Los Angelesiin niin kuin Step Up 3D:ssä.

Että mä voisin tavata jättiläisjäniksen, joka kertoisi mulle, että maailmanloppu tulee 28 päivän päästä niin kuin Jake Gyllenhaal Donnie Darkossa.

Että mä voisin hyppiä nuohoojien kanssa katoilla ja lentää sateenvarjolla niin kuin Maija Poppanen.

Että mä voisin olla prinsessa ja rakastua lehtimieheen niin kuin Audrey Hepburn Loma Roomassa -leffassa.

Että mä voisin matkustaa uniin, rakentaa paradokseja ja istuttaa ajatuksia ihmisten mieliin niin kuin Inceptionissa.

Että mä voisin olla Batman ja pelastaa Gothamin ydintuholta.

Että mä voisin rakastua Ryan Goslingiin niin kuin Rachel McAdams Notebookissa.

Että mä voisin rakastua Ryan Goslingiin niin kuin Emma Stone Crazy, Stupid, Lovissa.

Että mä voisin rakastua Ryan Goslingiin niin kuin Carrey Mulligan Drivessa.

(haha, tais tulla selväksi, että oon Ryan Gosling -fani? XD)

Että mä voisin oppia täydellisen brittiaksentin niin kuin Audrey Hepburn My Fair Ladyssa.

Että mä voisin lentää Peter Panin kanssa toiseen tähteen oikealla, suoraan aamuun, tanssia keijukaisten kanssa ja olla koskaan kasvamatta aikuiseksi.

Että mä voisin piiloutua vaatekaappiin, löytää lyhtypylvään keskeltä metsää ja hallita 15 vuotta Narnian kuningattarena. Ja sen jälkeen ikuisesti, koska Aslanin sanoin: Once a king or queen of Narnia, always a king or queen. ;)

Sleeping Beauty - Once Upon a Dream