Me oltiin äidin kanssa eilen käymässä Helsingin kirjamessuilla. Tai ehkä ”käymässä” antaa tapahtumasta vähän virheellisen kuvan, koska hengailtiin siellä tosi asiassa lähes kahdeksan tuntia. Noiden tuntien aikana käytiin kuuntelemassa muun muassa neljä puolentunnin mittaista paneelia ja kirjallisuuskeskustelua ja bongattiin muun muassa Tarja Halonen ja Sofi Oksanen. Erityisen mielenkiintoista oli seurata keskustelua, jossa kolme dekkarikirjailijaa keskusteli siitä, mikä tekee ihmisestä rikollisen. Vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään psykologinen analyysi, eikä asiaan ehditty puolessa tunnissa kamalan syvällisesti paneutua, niin kirjailijat esittivät tosi oivaltavia näkemyksiä rikollisista, dekkareista ja siitä, mikä ihmisiä dekkarikirjallisuudesta kiehtoo.
Erityisen hurmaava oli mielestäni Pirkko Arhipan esittämä
ajatus siitä, että dekkarit kiehtoisivat ihmisiä muun muassa siitä syystä, että
ne ovat aikuisten satuja. Ne käsittelevät usein hyvän ja pahan kamppailua ja
lopussa yleensä hyvä voittaa pahan. Silti sama nainen esitti ajatuksen siitä,
että pahuus ei kuitenkaan ole romaaneissakaan yksipiippuinen juttu, vaan uhri
ei aina ole se kaikkein syyttömin ja syyllinen ei ole aina kaikkein syyllisin. Minua
kiehtoi myös ajatus siitä, että todellinen syyllinen niin romaaneissa kuin oikeassakin
elämässä saattaisi loppujen lopuksi olla se, jonka syytä on, että syyllisestä
on tullut syyllinen: yhteiskunta, joka on pakottanut syyllisen rikokseen, sosiaaliset
suhteet, kasvatus tai jokin muu vastaava tekijä.
Vaikka Arhippa onkin jo lähes 80-vuotias ja en tiennyt
hänestä yhtään mitään ennen eilistä, tykästyin todella paljon hänen tapaansa
esiintyä. Pidin siitä, että hän teki erittäin teräviä havaintoja ja että
hänellä oli tervettä pilkettä silmäkulmassa. Pitääpi varmaan tässä
lähitulevaisuudessa kaivaa jostakin kirjastojen kätköistä jokin hänen
kirjoittamansa kirja. ;)
 |
| Pirkko Arhippa toisena vasemmalta katsottuna |
 |
| Sofi Oksasta oli kuuntelemassa niin monta ihmistä, että me ei edes päästy istumaan ja nähtiinkin nainen vain skriinille heijastettuna. |
Palatakseni tuohon ajatukseen, että dekkarit ovat aikuisten
satuja, niin olen kuullut sanottavan saippuasarjoista samaa. Niissähän on usein
jos jonkinlaista vastoinkäymistä henkilöiden onnen tiellä, mutta loppuratkaisu
on silti onnellinen. Itse en niinkään ole dekkari-ihminen (mikä on ehkä vähän
outoa, koska lapsena olin täysin vakuuttunut siitä, että minusta tulisi isona
etsivä), mutta saippuasarjasadut uppoavat itseeni kyllä kuin kuuma veitsi
jäätelöön! Toisaalta vannoutuneena fantasianystävänä perussadutkin ovat mielestäni
ihania. Suomessakin alkoi tänä syksynä sellainen televisiosarja kuin Once Upon a Time, jossa sadut
kietoutuvat todella lumoavalla ja nokkelalla tavalla yhteen. Huolimatta hivenen
melodramaattisuuteen taipuvaisia näyttelijäsuorituksia, pidän sarjasta ja
suosittelen sitä, mikäli sadut yhtään kiehtovat.
Kirjamessujen yhteydessä Helsingin
messukeskuksessa oli Art Forum –tapahtuma, jossa oli esillä ihan mahdottoman paljon
mielikuvitusta kiihottavia taideteoksia. Kirjoittamista rakastavana ihmisenä
pyrin keräämään inspiraatiota omiin teksteihini kaikesta mahdollisesta
ympärilläni ja nämäkin taideteokset antoivat ajatuksille siivet. :)
Pakko vielä mainostaa, että eilen käytiin äidin kanssa syömässä Messukeskuksen Café Balconyssa jättiläisuuniperunoita broilerikastikkeella. En ole mikään suuri perunafani, mutta tuo eilen syömäni peruna oli kyllä jonkinmoinen perunoiden kuningas kaikessa maukkaudessaan! ;D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti