kaamosta kahden hetken verran

2. valoa pimeässä

Tänään kun mä tulin koulusta, olin ihan loppuun kulunut: kaikki ahdisti ja olin kipee ja niistänyt nuhassani niin paljon, että päästä kahta kohtaa jomotti jatkuvasti. Musta tuntui, että kaikki kaatui päälle ja että mulla ei ole elämässä aikaa millekään muulle kuin opiskelulle ja että mitä järkeä on edes opiskella, kun en mä edes mitään opi, kun tarpeeksi aikaa vain ei ole. Väsytti myös ja ulkona oli harmaata eikä harmaa edes ole väri vaan joku mustan ja valkoisen väliin vangittu sekasikiö ja meidän uuden uunin piti olla kiertoilmalla varustettu, mutta sen ohjeissa sanottiinkin, että sinne saa laittaa vain yhden uunipellin kerrallaan ja koulun koneilla ei voinut tulostaa elokuva-arvostelua, joka piti palauttaa tänään ja lopuksi tajusin vielä neuvoneeni yhden jätkän ihan väärään paikkaan liikuntatunnille. Ei siis ihme, että otti päähän.

En tajua, mitä tavalliset ihmiset tekee, kun niistä tuntuu tuolta. Mä nimittäin panin kädet ristiin ja aloin rukoilla. Mä kysyin Jumalalta, että eikö se voisi etsiä mulle jotain piilopaikkaa, jonne mä voisin muuttaa asumaan ja missä mä voisin elää ihan yksinäni vaan Jumalan ja sen muiden lasten kanssa onnellisena elämäni loppuun asti. Ja sitten mä tajusin, että mokoma pyyntö on ihan absurdi ja ettei se koskaan voisi tulla toteutumaan ja että mä olen jumissa tässä maailmassa siihen päivään asti, kunnes Taivaan Iskä päättää ottaa mut tykönsä taivaan kotiin. Sit mä pyysinkin, että Jumala vois muistuttaa mulle, että mä en voi tehdä mitään yksin: että jos Hän ei ole mun kanssa joka askeleella, mä en missään voi ikinä onnistua. Mä pyysin, että Hän voisi opettaa mut turvautumaan kaikissa mun murheissa yhä vaan enemmän Jeesukseen ja että mä voisin heittää kaikki mun murheet hänen kannettavakseen (1.Piet. 5:7).

Tän jälkeen musta ei tuntunut vielä paljoa paremmalta. Mä söin pitsaa, jota iskä oli vastoin ohjeita tehnyt kahdella pellillä meidän feikkikiertoilmauunissa ja ihan hyväähän se oli. Äiti antoi mulle kylmägeelipussin, että mä voisin painaa sitä mun päätä siitä kohtaa, joka oli kipeä. Sitten mä rahtauduin takaisin omaan huoneeseeni jäätävän läksykasan ääreen ja kuitenkaan en tarttunut heti siihen fysiikankirjaan niin kuin olisi pitänyt. Sen sijaan mä huomasin Nuotan (=kristillinen nuortenlehti) uusimman numeron lojumassa siinä koulukirjojen vieressä. Aloin selailla sitä ja löysin sieltä jutun, jonka avulla etsittiin mielialaan sopivaa raamatunkohtaa. Rastitin kohdan, että kaikki mättää ja siitä seuraavaksi, että kaikki mun ympärillä ahdistaa ja että haluun pois täältä. Ja arvatkaapa vaan, millaisen kohdan se lehti valitsi mun mielialaani?

Herra, sinä olet minun voimani ja väkevyyteni, 

pakopaikkani hädän päivänä! 

(Jer. 16:19) 

Oikeesti. Miten ihmeellisellä tavalla Jumala vastaakaan meidän rukouksiin! Mä tajusin, että eihän mun tarvitse minnekään laatikkoon muuttaa. Mun pitää vaan paeta Jumalan luo, Hänen Sanansa äärelle. Ja voi että, meillä oli nuortenilta perjantaina ja me puhuttiin siellä kasteesta ja vähänkö oon onnellinen, että mut on kastettu! Siinä mä olen saanut niin hurjan paljon: Jeesuksen ja pelastuksen ja Pyhän Hengen ja vanhurskauden ja luvan huutaa Jumalaa avuksi hädän päivänä! <3

When it feels like my dreams are so far

Sing to me of the plans that You have for me over again

And I lay my head back down

And I lift my hands and pray

To be only Yours 

(Switchfoot: Only Hope)