lauantai 22. kesäkuuta 2013

42 muistamisen arvoista hetkeä

42. hanki leiridarra

Leiridarra - se iskee joka kerta (joskus voimakkaampana, joskus vähän vähemmän voimakkaampana), kun palaa leiriltä kotiin. Ja erityisesti silloin, kun palaa riparilta. No mikä se leiridarra sitten oikein on? Kai se tarkoittaa kaikille vähän eri asioita, mutta itse määrittelisin siihen kuuluviksi ainakin tekemisen puutteen toiminnantäyteisen viikon jälkeen sekä ihanien kokemusten muistelemisen useina päivinä leirin jälkeen.



Leireillä aikataulut on usein aika tarkkoja ja täynnä kaikenlaista toimintaa, ja leirin loputtua kotona iskee tekemisen puute heti, kun on hetkenkin tekemättä mitään ihmeellistä. Vaikka olis kuinka väsynyt viikon jäljiltä, tuntuu siltä, että pitäis olla heti jotain tekemistä :D Usein myös samana iltana, kun on tullut leiriltä kotiin, alkaa miettiä leirin tapahtumia ja hienoja ihmisiä, joihin on saanut tutustua.

Näin kävi myös tänä vuonna, kun kahdeksan päivää kestänyt rippileiri päättyi viime sunnuntaina. Leiri oli aivan mahtava kokemus (josta Ulla jo kirjoittikin edellisessä postauksessa), ja sen aiheuttamaa leiridarraa täytyykin nyt yrittää lievittää selailemalla leirin kuvasaldoa ja hauskoja videoita! :)


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva postaus ja aivan ihana blogi. Olis kiva, jos laittaisitte postauksen alkuun, että kenen kirjoittama postaus on, ettei täydy arvailla postauksen loppuun asti kenen kirjoittama postaus on

Jenna kirjoitti...

Kiva, että tykkäät! :) Ja hyvä idea muuten, se toisi tosiaan lisää selkeyttä. Täytyykin jatkossa merkitä selvemmin kirjoittaja postauksiin!

-Jenna